Hyvän kotisivun ominaisuudet

Toimivuus

Hyvien kotisivujen tärkeä ominaisuus on niiden muuntautumiskyky eri laitteille. 

Vuonna 2020 yli 70% päivittäisestä internetin selaamisesta tapahtui puhelimella! Siksi onkin tärkeää, että kotisivusi skaalautuvat jokaiselle päätteelle juuri sopivasti.

Nopeus

on valttia.

Jopa 2 sekunnin latausviive kadottaa kävijöitä sivuiltasi.

 

Sen lisäksi, että ihmiset saattavat olla kärsimättömiä niin hakukoneet arvostavat kotisivujen nopeutta, joka edesauttaa nousemaan korkeammille hakukone sijoituksille. 

Simppeli suunittelee ja toteuttaa sivut mutkattoman nopeiksi.

Sisältö

“Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”,
mutta hyvällä sisällöllä kerrotaan loput.

Hyvä sisältö auttaa lisäämään myyntiä, nostamaan hakukone-sijoitusta , sekä löytymään paikallisesti, kotimaisesti ja globaalisti.

Hyvän sisällön luomiseen tarvitaan aina yrittäjän oma näkökulma, joten kaikki sisältö toteutaan henkilökohtaisesti haastattelun pohjalta.

WordPress

Simppeli toteuttaa kaikki kotisivut WordPress alustalle ja 37% kaikista maailman kotisivuista käyttävät samaa alustaa.

Sivuistoissa käytetään  Premium teemoja, joilla taataan kotisivujen toiminnallisuus, nopeus ja päivitysten saatavuus.

Vieritä ylös